Hallintoprosessi käynnistyy lähtökohtaisesti kanneteitse. Saksan hallintoprosessi muistuttaa siviiliprosessia. Keskeisin prosessisäädös yleisissä hallintotuomioistuimissa on hallintotuomioistuinlaki (Verwaltungsgerichtsordnung, VwGO, kokonaisuudistus vuonna 1991). Se sisältää hallintoprosessia koskevat yksityiskohtaiset menettelysäännökset. Erityistuomioistuimia koskevat lisäksi omat prosessisäädöksensä: sosiaalituomioistuinlaki (Sozialgerichtsgesetz), verotuomioistuinlaki (Finanzgerichtsordnung) sekä työtuomioistuinlaki (Arbeitsgerichtsgesetz).
Tuomioistuimen ratkaisu voi vastavuoroisuuden vaatimuksen vuoksi perustua vain tosiasioihin ja tietoihin, joihin osapuolet ovat voineet tutustua ja joista ne ovat vastavuoroisesti voineet esittää omat arvionsa. Siten tuomioistuin ei yleensä voi ratkaisussaan nojautua sellaiseen tietoon tai asiakirjaan, jota oikeudenkäynnin toinen osapuoli ei ole voinut saada tietoonsa esimerkiksi asiakirjajulkisuuden rajoitusten vuoksi (esim. EIT Fortum v. Suomi 2003).
1 Johdanto
Ranskassa hallinto- ja yleiset tuomioistuimet ovat erillisiä. Järjestelmä on kolmiportainen. Ensi asteena toimivat hallintotuomioistuimet (tribunal administratif), joista valitetaan muutoksenhakuasteeseen (Cour administrative d'appel) ja sieltä edelleen ylimpään tuomioistuimeen (Conseil d’État). Lisäksi on erityishallintotuomioistuimia (juridictions administratives spécialisées), esimerkiksi veroasioihin ja sosiaaliturvaan keskittyvät erilliset tuomioistuimet. Näille tuomioistuimille on omat muutoksenhakuasteensa (juridictions administratives d’appel spécialisées), joista on edelleen mahdollista valittaa Conseil d’État’han.
Esityksen valmistelussa on harkittu myös väliintulijaa koskevan säännöksen ottamista lakiin. Käytännössä väliintulijaa koskevalle yleissäännökselle ei ole hallintolainkäytössä laajaa tarvetta, kun otetaan huomioon hallintolainkäyttöasioiden laatu sekä valitusoikeutta, asianosaista ja muuta kuultavaa koskevat säännökset ehdotetussa laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja muussa lainsäädännössä.
Asianosaiseen rinnastetaan hallintoviranomainen, jonka päätökseen muutosta haetaan. Yksityistä asianosaista ei kuitenkaan voida velvoittaa korvaamaan valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön oikeudenkäyntikuluja, ellei hän ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta. Lisäksi oikeudenkäyntikuluja koskevissa hallintolainkäyttölain säännöksissä viitataan laajasti oikeudenkäymiskaaren sääntelyyn.
Jos asianosainen vaatii suullista käsittelyä, tuomioistuimen on hylätessään vaatimuksen perusteltava päätös huolellisesti (esim. EIT Gabriel v. Itävalta 2010 ja EIT Kugler v. Itävalta 2010).